keskiviikko 4. maaliskuuta 2009

Trini osaa noutaa!

Musta tuntui, että viime päivityksestä on sata vuotta, mut eihän siitä oo kuin viikko. :3 Mutta meillä on mennyt viikko koiratouhuissa todella hyvin, normaalissa elämässä ei sitten ihan niin hyvin, mutta koiratouhuissa kyllä.

Miten ihanaa, Trini osaa noutaa! Luovutusta emme ole vielä harjoitelleet, eli en ota leikkinoutokapulaa Trinin suusta pois, mutta noutaahan tuo~<3 Miten ihanaa, kahdeksan metriä matkaa ja koira juoksee todella innokkaasti hakemaan. Olin ihan yllättynyt, viime päivityksestä on viikko ja silloin Trini ei osannut vielä noutaa, mutta nythän se jo noutaa. Nopiahan se oppimaan on.. 8D

Muutenkin todella hyvät fiilikset "avo-luokan korkkaus kesällä"-projektin suhteen. Kaukokäskyt onnistuvat pikkuhiljaa, en ole vaan päässyt treenailemaan vähään aikaan, kun Trini sairasteli, sillä oli pientä mahatautia.. 8< Paikkamakuuhan ei vielä piilossa läheskään onnistu, mutta se onnistuu sitten kun se onnistuu. Pitäisi varmaan ruveta treeneissä kuvaamaan Trinin suoritusta, mutta en nyt viitsi ohjattuihin treeneihin kameraa ottaa ja kuvata kun Trini suorittaa.. 8DD

KSSK:n treeneissä käytiin tuossa eilennä. Meillä on ollut taukoa Trinin mahataudin takia, mutta nyt päästiin vihdoin taas treenaamaan. Treenit menivät suhteellisen hyvin, ohjaaja sanoi, että Trini menee vielä paremmin kuin se on joskus mennyt, se on siis reipastunut. Ja saamme myös (ei aivan 100% varmaa) yhdeltä tokoilijalta aivan ihanan ja juuri oikean kokoisen noutokapulan, jos hän vain löytää sen. 8)



Vielä voisin ilostuttaa teitä parilla ilouutisella. KSSK palkitsee joka vuosi harrastajia ja tällä kertaa yksi palkinto saapui meille. :3 Saimme KSSK:n vuoden 2008 kannustuspalkinnon tokosta! Siis ajatelkaa! No, se ei varmaan teistä kuulosta niin hienolta, mutta itse olen hillunut asian takia jossakin korkeuksissa. Ei voisi 2009 kisavuosi paremmin alkaa. Kyllähän sitä hymy on herkässä, kun miettii mitä me Trinin kanssa kuitenkin saimme aikaan vuonna 2008.

1. Ainoastaan neljällä kisalla TK1
2. Toisessa kisassa toinen sija.
3. Vain yksi kolmostulos, muut ykköstuloksia.
4.KSSK:n tokocupin 3. sija
5. Ja kannustuspalkinto.

Kyllä sydän pursuaa ylpeyttä koiran takia, miten se on ollut noin hieno~<33 Laitan sitten kuvia pokaalista, tai minkälainen palkinto tuosta maininnasta edes tulee, kunhan se joku kaunis päivä minulle toimitetaan.. 8D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti