sunnuntai 25. tammikuuta 2009

Mitä mie teen tuon koiran kanssa?

Nojoo, sivuhuomautuksena nyt sitte kaikille, että siirsin blogin sittenkin tänne. Picasassa, kun nuo kuvatkin on ja tämä ulkoasu on kivempi. 8) Ajattelin ensin tehdä semmosen todella hianon -ja omaperäisen-, mutta sitten meni hermot ja päätin tyytyä tähän ah niin ihanaan, valmisleiskaan~

Muttajoo, jatkan tähän sitten kirjoittelua ihan samalla tavalla kuin toiseenkin blogiin.
Päätimpä lähteä treenailemaan Trinin kanssa. Trini oli ollu koko viikonlopun tosi väsynyt ja se sitten näkyikin nuissa treeneissä. -.- Päästiin ulos niin koira rupeaa heti rähisemään, se ei usko vaikka sanon, rähisee vaan lisää. No, luoksetulon pysäytys onnistui hyvin, se pysähtyy tosi napakasti. Sitten taas vähän rähistiin ihmisille ja leikittiin noutokapulalla. Koira ottaa sen noutokapula lelun hyvin suuhun, pitää hetken, mutta ei tuo sitä sivulle. Kyllä se siis kävelee mua kohti, kun peruutan itse, mutta ei se sitä kuiteskaan tuo. ;__;
Milläköhän kummalla keinolla mie saisin sen tuomaan sen, pitääpä vähän soveltaa jotain ohjeita. 8DD
Sitte otettiin luoksetuloja, vieläkin vaivaa se paikalleen jättäminen, istu-käskullä menee maahan ja välillä paikkakäskylläkin. Huoh.. Muuten meni tosi hyvin. Vähän seuraamisia, palkkasin taakse pallolla, onnistui hyvin.
Lopuksi otettiin paikallamakuu, puoltoista minuuttia, pysyi tosi kivasti.

Eihän meillä muuta ongelmaa olekaan, kun vaan tuo räkyttäminen. Vähän Trini on "kyllästynyt" se ei tule sivulle enää semmosella vimmalla kun joskus, mutta toisaalta on hyvä, että neitokainen käyttää vähän harkintaa, että ei ihan juosta tohon sivulle. 8DDD
Haukkuherkkyydelle mun pitäis oikeesti tehdä jotain. -.- Mie oon huomannu, että kun treenataan takapihalle, se kokee jotenkin, että son nyt sen reviiriä ja sitä pitää suojella ja sitten jokaiselle ihmiselle rähistään. Eihän tässä muuten ois mitään ongelmaa, muttakun missä mie sitten treenaan!? Kaikki lenkkipolut on hiihtäjien käytössä, hiekkakentät ja nurmialueet semmosen lumen peitossa, että ei siellä kukaan täysjärkinen voi treenata. Ainut toimiva vaihtoehto on koulunpiha, kun son aika usein aurattu, mutta siinäkin huonoja puolia:
A.) autotie lähellä
B.) treenataan usein heti koulunjälkeen, koulussa vielä oppilaita
C.) keskellä koko "korttelia", paljon ihmisiä menee ohi
D.) kauhea esteiden, treeniliivien, kapuloiden ja lelujen raahaus
Nojoo, voisihan tuota koulunpihaa kokeilla, itse ajatus kyllä houkuttelee mennä treenailemaan keskellä tätä ihanaa "kyläidylliä", vaikka saadaankin sitä kautta varmaan hullun maine. "Tuolla toi hyyppä menee taas ton hullun räkyttävän koiransa kanssa. Sitte se huutelee tolle koiralle jotain siansaksaa tossa pihalla ja heittelee palloja mihin sattuu. Kummalline tyyppi, kannattaa kiertää kaukaa.." 8DD

Nyt ei valitettavasti ole mitään kunnollista kuvaa tarjolla, mitäpä tuossa pari toosi vanhaa treenaus kuvaa, pitääpä pyytää joku kuvailemaan taas treenejä. Älkää kuolko, kuva on vähän vanha.. 8D

Trini seuraa, huhtikuu -07

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti