Järkytyin, viime päivitys huhtikuun puolesta välistä! Ei ole todellista, miten tämä on ajautunut tälläiseen? :DD
Nojoo, ehkä voisin tehdä pienen kattauksen tapahtumista, tokosta olemme pitäneet taukoa Trinin pelkäämisen takia, useaan otteeseen tokossa on koira tullut Triniä kohti, koira on säikähtänyt ja karannut. Juuri nyt ollaan siis siinä tilanteessa, että siedätän Triniä ainoastaan tokossa muihin koirii ja koitetaan pärjätä ilman karkailuja.
Kotona taas treenit menevät todella hyvin, Trini noutaa todella hyvin, on kolme minuuttia paikoillaan vaikka olen piilossa, pysähdystä ollaan hiottu kun tuppasi menemään liian venyväksi ja kaukokäskyt onnistunut, maahanmeno kuudesta metristä ja istuminen kahdesta, mikäs siinä istumisessa oikein sitten mättää? :DDD
Ja juuri nyt on ihana loma<3 Ärsyttää vain nuo sateiset säät, ettei ulos ole oikein kunnolla päässyt treenaamaan, kisoista olisi haave syksyllä, mutta saa sitten nähdä miten tämä kaikki nyt edistyykään, katsellaan sitten lähempänä.
Koitan nyt päivitellä vähän ahkerammin, kun kerran kahdessa kuukaudessa, mutta saas nähdä mitä siitäkään tulee.. :)
lauantai 13. kesäkuuta 2009
lauantai 18. huhtikuuta 2009
Taukoa tauon perään..
Joo, me ei olla treenattu yhtään mitään pitkään aikaan! Koira on ihan kummana, kotona se vaan nuokkuu, mutta kun ruvetaan puhumaan ulos menosta nii sehä pomppaa ylös ja on ihan innoissaan.
Hajut kiinnostaa kovin, lieneeköhän juoksut tulossa, en tiedä.
Ja eipä olla nyt päästy tokoakaan treenailemaan, kun toi on tollanen herkkis. En viiti mennä sekoilemaan ja horjuttamaan tuon otuksen mielentilaa nyt yhtään enempää jos sen päässä pyörii nyt liikaa miehet nii se ei voi keskittyä.. :'DDDD
Nojoo, eipä ole itekään huvittanut treenata, kevätväsymystä ilmassa täälläkin. Kisojakaan en ole jaksanut katsella, katsoo nyt miten kaikki lähtee menemään. Onhan meillä aikaa ja ensin on saatava asiat kuntoon ennen kun kisoja voi ruveta miettimään.
Muttamutta, kyl me täältä viel joku päivä noustaan ja poistutaan neljän seinän sisältä ulos treenaamaan. Kenttäkin on jo ihanassa kunnossa, kuhan ne noutokapulat tulisivat postissa ja Trini saisi miehet pois mielestään niin voisi sitä treenatakkin. 8D

sunnuntai 12. huhtikuuta 2009
Ei ole kiva omistaa herkkistä..
Joo, ompas viime päivityksestä aikaa! :o Nopeasti kuulumiset, ei olla kauheasti treenailtu, mie olin kipeenä useamman päivän. Eilennä treenattiin todella onnistuneesti, kaikki meni hyvin ja tosi innokkaana oltiin. Piilopaikkamakuu 3 minuuttia, noudettiin hyvin ja kaikkea mukavaa. :) Jes!
No, tänään ne harkat eivät menneet ihan samalla tavalla. Me mentiin halliin treenailemaan, kun oli kilpailijoiden itse järjestetyt treenit. Trini heti alusta asti tosi jännissään, ihmettelin että mikäköhän sitä vaivaa?
Paikkamakuu ihan hyvä, jätin hihnan, olin piilossa tosi hyvin meni. Siitä plussat.
Sitten koitin piristää Triniä, leikittiin ja muuta. Sitten ryhmäseuraamista. Joo, ihmeellistä hortoilua, parantu sitte kun otettiin muutaman kerran toistoa. Trini oli vaan ihmeen levoton, se löysi koko ajan hallin nurkista mörköjä, millo mistäkin. Jos se kuuli ääniä nii koira meni ihan levottomaks, rupes pelkäämää ja häntä koipien välissä kiskomaan pois päin.
Kummallista.
Sitte otettii Trinin kans noutoa, mie otin kapulan esille nii koira lähti juoksemaan pois päin. Sillä on vähä arkuutta kapulaa kohtaan, en tiiä mistä tullut. Sitte se vaan lähti. Otti ja sinkos, lähti juoksemaan pois. Mie juoksen sen perään, ulkona anto ottaa hyvin kiinni.
Voi vittu jos se alottaa taas saman menon mitä agilityssä sillo. -.-
Mie jo mietin että se yhdistää nykyää pelkoa halliinkin, kun jotkut hitto vie ottavat putkea sillo kun on tokoharkat! Mitä ihmette ne oikee ajattelevat, putkea, kun mukana voi olla keinupelkoinen koira!?? Ihme ihmisiä kyllä täälläkin asuu.
No, sitten me vaan istuttiin. Istuttiin ja syötiin makupaloja, piristy kyllä mutta sitten rupes taas tärisemään. Ei syönyt mitään, täris vaa.
Lopulta mie luovuin toivosta ja lähettiin treeneistä. Fiilikset nyt tosi vittumaiset ja huonot, toivottavasti Trini ei ota tota tavakseen.
Onneksi siellä on sielunkumppani, ohjaaja joka omistaa myöskin herkän koiran, joka aina ennen juoksuja rupeaa harrastamaan samaa. Siinä on kyllä itku herkässä, kun koira vaan kilahtaa, sitä ei voi ihminen tietää miltä se tuntuu, kun viime harkat menivät niin hyvin ja sitten yht äkkiä vaa kiskotaan pois ja ei haluta olla ja kohta ei tulla enää kentällekään kun vaan pelätään.. :/
Toivotaan, toivotaan ja vielä kerran toivotaan, et tää vaa johtu jostain asiasta mikä lähtee pois, ettei harkat oo nykyään tätä luokkaa.
Nono, kyl tää tästä. Tiistaina taas hallille sekoilemaan, jospa silloo Trini olisi taas iloinen pirteä itsensä ja toimisi hyvin omistajansa mieliksi ettei minun tarvitse kuolla tähän epätietoisuuteen ja pelkoon mitä koirani keksiikään seuraavaksi.

keskiviikko 1. huhtikuuta 2009
Kisakausi voisi taas alkaa, muiden mielestä ainakin!
Hahaa, ollaan nyt Trinin kanssa pidetty vähän taukoa tokoilusta, se on päässyt lenkkeilemään ja opetukseen kaverini kanssa. Kaverini kanssa ollaan Triniä lenkeillä käytelty, niin en ole viitsinyt kouluttaa.
Noutokapulaa olen vieläkin etsinyt, mutta vihdoin taisi tärpätä! Terrieri.net kaupassa on yks oikein nätti kapula, sen voisi sieltä tilata.. (:
Eilen käytiin taas KSSK:n treeneissä. Aivan upea päivä muuten eilen, aurinko paistoi ja pihalla pystyi hillumaan ilman takkia! Siis ajatelkaa, minäkin lähdin tokoon, huppari päälläni, enää ei tarvinut vuorata sataa takkia päällekkäin.. 8D No, odotukset olivat aika kovat, kun viime harkat menivät persiilleen, mutta hyvinhän nämäkin menivät.
Aluksi Trini oli tosi levoton, haisteli vain, mutta sitten kun sain sen viriteltyä oikeaan tilaan niin siitähän koira sitten vasta innostuikin. Se rupes yhdessä vaiheessa vinkumaan odotellessa sivulla ja katsoi minua ilmeellä "mamma, mitäs jos tehtäisiin jotain?" 8D
Paikkamakuu ihan ok, vähän haisteli, vino maahanmeno, mutta käväisin aika ajoin piilossa ja ihan hyvin pysyi. Treeniä, treeniä, treeniä vaan. Sitten seuraamista. Trini vähän ennakoi, pitäisi kai sille tehdä jotain, mutta eipä paljoa kiinnosta tehdä sen eteen mitään, parit takapalkat nii kai se siinä korjaantuisi.. Toivotaan ainakin niin.
Odotellessa tein kaukokäskyjä, mutta ne menivät harvinaisen huonosti.. No, voikohan johtua siitä, ettei olla viikkoon treenattu kaukoja yhtään.. .___.
Sitten hyppyä, Trini hyppäsi tosi hyvin ja nopeasti. Sitten vähän noudeltiin, vähän hidas nouto ehkäpä, mutta voi johtua siitä, että noudimme siinä kaikkien keskellä ja kaikki muut koirat meinasivat vilistää aina Trinin kapulalle.. 8DD
Päästyämme etuajassa etten aivan paleltuisi parkkipaikalle vähän noudeltiin. Aluksi palautus oli kamala, sitten vähän treenattiin niin johan parantui. Vielä pitäisi saada vauhtia palautukseen, eli juoksemaan vaan pois päin.
Sitten otettiin pysäytys. Ensimmäinen pallopysäytys hyvä, toisessa en edes laittanut palloa taakse, mutta huusin liian matalavireisen käskyn niin Trini katsoi minua ilmeellä "mitä hittoa tuo nyt tuolla huutelee!?" toinen pysäytys ilman takapalkkaa takana onnistui ihan täydellisesti. Trinillä ei ollut kauhen kova vauhti, mutta tuollaisella vauhdilla sen kannattaa kokeessakin mennä, koska mieluummin hidasta laukkaa, kun Trinin pikakiihdytys juoksua! :D
Meiltä myös kysyttiin onko kisoja tiedossa! Mie katsoin varmaan suu auki järkyttyneenä, kisoja!? No, eihän meillä kisoja kyllä vielä ole tulossa, vasta sitten joskus kesällä päin, jos saisin tuon paikkamakuun ja kaukokäskyt vain toimimaan. Ehkä pitäisi treenatakin välillä, eikä ajatella että koira itse oppii.
Nopean päivityksen takia en jaksa kuvia tähän ruveta liittelemään, ennen kouluun lähtöähän mie tätä tässä tuherran. xD

tiistai 24. maaliskuuta 2009
Pitkästä aikaa turhautti..
Pitkästä aikaa treenit meni niin päin persettä, että turhautti ihan kunnolla. -.- Käytin Trinin liian pitkällä lenkillä, koira oli väsynyt, haisteli vain. Paikkamakuussa lähti, seuraamisessa tuli isoista koirista paniikki, tosi levoton.
Hyppy kahdella käskyllä ja kaikki meni muutenkin todella surkeasti.
Ainut positiivinen yllätys oli nouto, koira nouti vaikka oli muitakin koiria ja ihmisiä! Jes! 8D
Muttamutta, en nyt tiiä mikä koiraa vaivaa, toivottavasti seuraavat treenit menevät sitten vähän paremmin. Torstain treeneiltä on todella kovat odotukset, pidetään hauskaa ja treenataan oikein kunnolla! 8)
Onneksi kohta alkaa kilpailijoiden kunnolliset treenit, niin päästään treenaamaan kunnollisessa porukassa, yksilöllisesti ja ilman mitään kiirettä, paniikkia tai muuta kamalaaa hyörintää. (:

perjantai 20. maaliskuuta 2009
Taukoilua..
Nyt ollaan jouduttu pitemään taukoa. Viikko sitten Trini meni ihan apaattiseksi lenkin jälkeen, ei tehnyt muuta kuin makasi ja keinutti itteään. D8 Sitä ihmetellessä menikin sitten se perjantai. Itse en ollut kyllä perjantaina edes kotona, lauantaina kotiin tultuani olivat soittaneet eläinlääkärille ja jonkinmoinen vatsaflussa oli iskenyt Triniin.
Ei heiluttanut häntää, makasi vain ja katseli lasittunein silmin yhteen pisteeseen.
Nyt kyllä ollaan jo parannuttu, sunnuntaina oli jo oma itsensä, mutta en vieläkään ole kouluttanut. Kai sitä pitäisi, mutta eipä oo jaksanut ja tänäänkään en enää ehdi. D:
Taukoa on siis ollu vähän aikaa, seuraavalla viikolla jos päästäisiin taas KSSK:n treeneihin ja sitä kautta treenailemaan taas kunnolla.. 8)

tiistai 10. maaliskuuta 2009
KSSK:n treenit
Katsokaa, siinä se on! Meidän kannustuspalkinto. Ilo oli kyllä suuri, kun koulutusohjaaja kävi sen meille tuomassa, todella ihana on. Nyt kirjahyllyä koristaa jo kaksi pokaalia, kohtahan sitä pitää hankkia jo palkintokaappi! 8DD
Noeivaineskaan, en mie usko et me pitkään aikaan mitään pokaaleita saadaan, kun avo-luokkaan siirrytään, mutta ei se mitään. Treenit menivät muutenkin todella hyvin, Trini kesti paikkamakuussa, vaikka käväisin piilossa monta kertaa. Luoksepäästävyys vähän vielä tökkii, mutta ei se mitään, sehän on vain alokasluokassa. 8DD
Hyppy meni moitteettomasti, siinä välissä treenailin kaukokäskyjä, ihan ok ja leikittii vähän noutokapulalla. Todella paljon koiria, joten muuta ei kerittykään tekemään pahemmin. Lopuksi sitten luoksetulo, viimeisenä kun oltiin ajattelin kokeilla pysäytystä. Heitin kyllä takapalkan, mutta pysäytyksen jälkeen kutsuin taas. Ohjaaja kehui, pysähdys todella tarkka ja vauhti just hyvä. Ehkä aavistuksen saisi olla vielä hiljaisempi. :33
Ja sitten juostiin hymyssä suin kotiin. Taino, autolle. Laskeskelin vähän, kahdeksasta liikkeestä neljä on jo kokonaan valmiita, kaks melkein valmiita ja kaks vielä kesken. Oi, hyvin menee~<33 Kyllä me voidaan vielä päästä kesällä jo kisaamaan avoon, jos harjoittelut etenee suunnitelmien mukaan.
Noutokapula pitäisi vaan jostain hankkia. Kaksi mulla on kotona, mutta molemmat huonoja ja semmoinen just kiva pitäis löytyä. Postimyynnillä iso riski, toinen kapula tuli postimyynnissä ja se on tosi huono. -.- Mutta ei lemmikkieläinkaupat myy mitään kauhean hyviä kapuloita, kun eivät ole erikoistuneet tokoon.
No, jostakin minä sellaisen pienen sorvatun kapulan hankin, jos en löydä niin menen sorvauttamaan sen itselleni.. 8DD
sunnuntai 8. maaliskuuta 2009
Noutoa, noutoa ja vielä kerran noutoa
Pari kertaa kapula lensi pöydänkin alle ja katsoin, että nyt se koira ei löydä sitä, mutta hyvin se sinne pöydän alle ryömi, nappasi kapulan ja juoksi takaisin sivulle.
Muuten ei treenaamaan oikeastaan olla päästy, kun eilennä en itse ollut parin tunnin nukkumisten jälkeen jaksuissa kouluttaa ja tänäänkin jää koulutuksen kun on koiratapaaminen, enkä viitsi ennen sitä enkä sen jälkeen kouluttaa.
No, toisaalta on ihan hyvä, että koulutukset jäävät vähän vähemmällä, sillä torstain koulutukset menivät päin mäntyä. Trini kohtasi järkytyksen ennen lenkille menoa, kun serkkuni kävi meillä kylässä nopeasti. No, sitten kun _sen_ jälkeen piti ruveta kouluttamaan. Trini oli ihan seko, pysähdykset venyi ja minäkään en sitten loppu peleissä kauheasti keskittynyt, kun kaverini tuli pitkästä aikaa Suomeen ja sovimme sitten tapaamista hänen kanssaan. 8) Parin epäonnistuneen luoksetulonpysäytyksen jälkeen lopetimme sitten harjoitukset, ei niitä kannattanut enää jatkaa.. 8DD Sen takia olisi vähän tulipalokiire treenaamaan, ettei huonot fiilikset iskostu Trinin päähän, mutta huomenna sitten tehdään jotain kivaa niin saadaan huonot fiilikset pois päästä.. 8>
keskiviikko 4. maaliskuuta 2009
Trini osaa noutaa!
Miten ihanaa, Trini osaa noutaa! Luovutusta emme ole vielä harjoitelleet, eli en ota leikkinoutokapulaa Trinin suusta pois, mutta noutaahan tuo~<3 Miten ihanaa, kahdeksan metriä matkaa ja koira juoksee todella innokkaasti hakemaan. Olin ihan yllättynyt, viime päivityksestä on viikko ja silloin Trini ei osannut vielä noutaa, mutta nythän se jo noutaa. Nopiahan se oppimaan on.. 8D
Muutenkin todella hyvät fiilikset "avo-luokan korkkaus kesällä"-projektin suhteen. Kaukokäskyt onnistuvat pikkuhiljaa, en ole vaan päässyt treenailemaan vähään aikaan, kun Trini sairasteli, sillä oli pientä mahatautia.. 8< Paikkamakuuhan ei vielä piilossa läheskään onnistu, mutta se onnistuu sitten kun se onnistuu. Pitäisi varmaan ruveta treeneissä kuvaamaan Trinin suoritusta, mutta en nyt viitsi ohjattuihin treeneihin kameraa ottaa ja kuvata kun Trini suorittaa.. 8DD
KSSK:n treeneissä käytiin tuossa eilennä. Meillä on ollut taukoa Trinin mahataudin takia, mutta nyt päästiin vihdoin taas treenaamaan. Treenit menivät suhteellisen hyvin, ohjaaja sanoi, että Trini menee vielä paremmin kuin se on joskus mennyt, se on siis reipastunut. Ja saamme myös (ei aivan 100% varmaa) yhdeltä tokoilijalta aivan ihanan ja juuri oikean kokoisen noutokapulan, jos hän vain löytää sen. 8)
Vielä voisin ilostuttaa teitä parilla ilouutisella. KSSK palkitsee joka vuosi harrastajia ja tällä kertaa yksi palkinto saapui meille. :3 Saimme KSSK:n vuoden 2008 kannustuspalkinnon tokosta! Siis ajatelkaa! No, se ei varmaan teistä kuulosta niin hienolta, mutta itse olen hillunut asian takia jossakin korkeuksissa. Ei voisi 2009 kisavuosi paremmin alkaa. Kyllähän sitä hymy on herkässä, kun miettii mitä me Trinin kanssa kuitenkin saimme aikaan vuonna 2008.
1. Ainoastaan neljällä kisalla TK1
2. Toisessa kisassa toinen sija.
3. Vain yksi kolmostulos, muut ykköstuloksia.
4.KSSK:n tokocupin 3. sija
5. Ja kannustuspalkinto.
Kyllä sydän pursuaa ylpeyttä koiran takia, miten se on ollut noin hieno~<33 Laitan sitten kuvia pokaalista, tai minkälainen palkinto tuosta maininnasta edes tulee, kunhan se joku kaunis päivä minulle toimitetaan.. 8D
perjantai 20. helmikuuta 2009
Tulevaisuus näyttää jo vähän valoisammalta~
Hihhii, hiihtoloma~<3 Ihanaa, viikko vapaata tuosta kamalasta koulusta, tänään teki todella tiukkaa että jaksoin sen viis tuntia siellä roikkua. 8) Kokonainen viikko vapaata, aikaa kouluttaa koiraa ja lenkkeillä. Menee vähän OT:n puolelle, mutta tiistaina pääsen kampaajalle ja leikkautan uudet hiukset~ :3 Ja sitten keskiviikkona (tai myöhemmin viikolla) saan kuvaajan treeneihin, isä suostui kuvaamaan vähän kun mie ja Trini treenataan. Ajattelin laittaa tännekin (jos kukaan ees ylipäätänsä tätä ikinä lukee... 8DD) jonkinmoisen videon Trinistä seuraamasta..
Nouto rupeaa näyttämään jo hiukan valoisammalta, löysin netistä uuden videon ja siitä sitten keksin idean jolla aion Trinille noutoa opettaa. Trini ymmärsi jo hiukan siitä mitä mie oikein tarkotin tällä hommalla, kyllä se vielä joskus noutaa osaa.. 8DD Mutta tää näyttää jo todella valoisalta, mie olen niin tyytyväinen tohon koiraan, et se napsii sitä meidän leikkikapulaa jo suuhunsa vapaaehtoisesti.
Luoksetulon pysäytys todella hyvä, olen nyt pari kertaa pysäytyksen jälkeen ottanut taas luokse, todella mukavasti menee. 8) Kaukokäskyt menee ihan kivasti, kotona siitä viidestä metristä, ulkona vasta aloittelin, semmoiset kaksi metriä voin ulkona matkaa ottaa.
Piilopaikkamakuu rupeaa onnistumaan, tänään käväisin roskisten takana piilossa, noin minuutin. Piti vaan sitten lähteä piilosta pois, kun joku viereisestä talosta tuli tuomaan roskia ja mie kykin siellä aidan takana kuin mikäkin idiootti. xDD Siinä vaiheessa rupes jo hävettämään, luikin sitten ovelasti sieltä pois palkkaamaan koiraa.
Muttamutta, kyllä tää vielä tästä. Sain vähän napsittua kuvia Trinistäkin. Se sai uuden lelun niin piti vähän ottaa kuvia. Tässä pari viikkoa vanhaa kuva, Trini nukahti ihanasti lelunsa kanssa niin pitihän siitä vähän kuvia ottaa.

sunnuntai 15. helmikuuta 2009
Treenailua taasen..
Hihhii, sunnuntai. Huomenna on kokeet, tajusin vasta illalla, mutta ajattelin jättää lukematta. Mua ei jaksa mitään terveystieto kiinnostaa, sen ruokajutut.. 8D Tiistaina englanninkokeet, kai pitäis oikeasti vähän lukea, mutta vähän kun katson sanoja niin siinähän se.. Joo, tätä menoa kokeista tulee vitosia, mutta mitä väliä~
Tänään lähdettin taas treenailemaan. Aluksi luoksetulo. Trini on hiljentänyt vauhtiaan, se ei tule enää ihan niin kovalla temmolla, mutta pysäytykset tosi kivoja. Kolme toistoa, yhdessä en pysäyttänyt edes ettei rupea ennakoimaan. Sitten seuraamista, Trini seurasi taas tosi hyvin, vasemmalle käännös tökkii, mutta muuten tosi taitavaa. Maahanmenot, seisomiset menivät silleen normaalisti. Välillä tuntuu, ettei Trini oo innokas, mut kyl sil kuitenkin häntä heiluu, vaikka sivulle tuleekin silleen "rauhallisen harkitusti". Sitten normi luoksetulo, hyvin meni~ 8) Leikittiin vielä vähän noutolelulla. Trini oli istumassa, tarjosin kapulaa ja se otti vähän ajan suostuttelun jälkeen sen suuhun! Aah, ihanaa~<33
Sitten joku reilu minuutin puoli-piilopaikka makuu, olin semmosen korkean aidan takana piilossa. Nyt on hyvät fiilikset kisojen suhteen, olisi kyllä kiva, jos päästäisiin kesällä kisakentille taas. Nouto on vaan se kulmakivi enää, kaukokäskyt alkavat onnistua, piilopaikkamakuukin ja luoksetulonpysäytys. Kyllä tästä vielä jotakin tulee..
Trini pääsi vielä iltapäivällä leikkimään KSSK:n voorulla sovitussa pikkukoirien tapaamisessa. Mukavaa oli, vaikka Trini haukkuikin eikä kauheasti innostunut leikkimään. Ehkä Trinillä on vähän hidas sytytys, ettei se tajunnut leikkiä! 8DD Kyllä se yhtä mitteliä leikkiin haastoi muutamaan otteeseen, mutta mitteli vain käänsi tyynen rauhasti Trinille selkänsä.. xDD Lopulta ne sitten muutaman kerran leikkivätkin, mukavaa kuitenkin oli vaikka ihan pirun kylmää. 8<<

lauantai 14. helmikuuta 2009
Ystävänpäivä treenaus~
Ensinnäkin, toivotan kaikille hyvää ystävänpäivää! Minun ystävänpäivä on mennyt ihan mukavasti, viestejä on sadellut. Väsyttää vaan ihan kamalasti, kun viime yön yöunet kaverilla supistuivat siihen neljään tuntiin, kun oli niin paljon puhuttavaa, ettei nukkumaan malttanut käydä.
Trinin kanssa päätettiin vihdoin mennä taas treenaamaan. Kun otetaan huomioon -7 astetta pakkasta, omistajan neljän tunnin yöunet ja takapihalla treenaus treenit menivät suht hyvin! 8) Otettiin aluksi luoksetulonpysäytys, suht napakka, aavistuksen hidas vauhti, mutta muuten ihan ok. Kolme toistoa. Sitten vähän seuraamista, Trini seurasi tosi tiiviisti hyvin, plussat siitä. Sen jälkeen luoksetuloja, ihan hyvät perusasennot, mutta sanoessani paikka meni taas maahan makaamaan. Pitäisi varmaan istumaan jättäessä kehitellä jokin aivan toisellainen äännähdys, ettei sekoita paikkamakuuseen. Joku, "kana" tai "nakki" voisi olla hyvä.. 8DDD
Ja sitten kerran rähähdettiin yhdelle rapusta tulijalle, mie kuulin että se tuli, mutta en kerinnyt napata Triniä ja se juos rähisemään, mutta eipä kauheasti haukuttu.
Sitten paikkamakuu ja lenkille. Lenkillä meni ihan kivasti, mutta tuolla oli niin kylmä, ettei kauempaa kävelty, mie halusin päästä takaisin kotiin.. xD
Huomenna ajateltiin suunnata KSSK:n voorumilla sovittuun pikkukoirien tapaamiseen koirapuistossa. Tulee varmaan hauskaa, kunhan Trini pysyy ihan rauhallisena eikä räkytä toisille sataa tuntia.. 8) Ja kaukokäskyt onnistuvat jo kolmesta-neljästä metristä! Kyllä me vielä tänä vuonna _ehkä_ korkataan se avo-luokka, en kyllä tiedä sitten minkälaisin tuloksin.. ^^'

keskiviikko 11. helmikuuta 2009
Musta on tullut laiska!
Joo, lyhyitä päivittelyjä taaskin, mutta mun on pakko kertoa tästä mitä tapahtui. Musta on tullut laiska! Eilen olisi pitänyt olla toko, mutta mie jätin menemättä. Ensimmäinen kerta, kun vapaaehtoisesti jätin tokon väliin, mutta minua ei vaan kiinnostanut ollenkaan mennä, piti lukea historiankokeisiin (joihin en kuitenkaan lukenut) ja kaveri monkui, että olisin hänen kanssaan. No, toisaalta oli ihan hyvä etten mennyt, kun Trini oli aika väsynyt ja eipä treenaamista kannata tehdä, jos ei huvita, muttamutta~
Toivottavasti treenaus ei lähde nyt tälle linjalle! 8DD
Muuten avoimen luokan liikkeet ovat hyvällä mallilla, mutta se hemmetin nouto.. 8( Pitäis kai kysyä toko-ohjaajilta noutoon vinkkejä, kun mie haluan saada sen kuntoon. Leikkimällä sen varmaan saisi, mutta koira ei tule kapulan kanssa mitenkään sivulle, naksuttimella niin pirun vaikiaa, pakottamalla en usko että onnistuu. 8< Että jos jollain on todella hyviä ideoita aran, pehmeän, mutta miellyttämisenhaluisen sheltin noudon opettamiseen niin otan avokätisesti vastaan. Sitten vielä lisänä tuohon, että koira ei tykkää kantaa mitään suussa, keppiä jos heittää niin tuo välillä takaisin (välillä myös pallonkin), mutta ei muuten käytä hampaita kauheasti leikkiessään~

maanantai 9. helmikuuta 2009
Trinin iloisuus asteikolla 1-10..
Jep jep, taukoa ollaan nyt treenailusta pidetty. Minen oo jaksanut lähteä ulos treenaamaan, mutta lenkkeilyä ollaan taas harrastettu, ahkerasti, ahkerasti. Trini on ollu ihan mukava lenkillä, vaikka mä en pystykään kunnolla kävelemään, kun kengät painaa. 8( Taino, ei ne nyt paina, mutta vähän hiertävät. Muttamutta, treenattiin sitten kotona, kun en jaksanut lähteä uloskaan treenaamaan (lukekaa: liukastelemaan ja pelleilemään). Kotona treenattiin sitten kaukokäskyjä, hyvin meni kahdesta metristäkin. Sitten otettiin kaikkea randomia, maahanmenoja, seisomisia, sivulletuloja ja kaikkea muuta pientä. Hyvin meni, Trini oli ihan täpinöissään~ 8) Musta on mukavaa, että olen saanut pidettyä vieläkin tuon ilon treenaamiseen, vaikka näinkin tuossa pari yötä sitten painajaista, että Trini ei tullut enää kunnolla sivulle ja into lopahti. :3 Trinin iloisuus asteikolla yksi-kymmenen on varmaan valehtelematta kahdeksan luokkaa, hauskaahan meillä -melkein-, aina on! Sitten luoksetulonpysäytystä, ihan kivasti meni, vaikka hieman liukas lattia. Trinillä pysyi into, häntä heilui ja mukavaa oli.
Anteeksi, tämä on vain tälläinen lyhyt päivitys ilman kuvia ja ilman suurempia tutkisteluja treeneihin, mutta minen jaksa kirjoittaa pidempää, kun on kiire koiran kanssa ulkoilemaan ja on sata muuta hommaa tehtävänä, että pikapäivitys saa nyt kelvata. 8> Huomenna tulee sitten vähän enemmän tekstiä, kun lähdetään taas hallille sekoilemaan.. x)

tiistai 3. helmikuuta 2009
Tärinää, autoilua ja treeniä~
Hiphei, tänään on tiistai! Nyt tulee tiuhaan merkintöjä, jo toinen merkintä tältä päivältä, mutta blogi ei suostunut eilen laittamaan merkintöjä niin pitääpä nyt sitten laittaa vähän ahkerammin. 8)
Eli siis, KSSK:n treenit taas odottivat. Treenit menivät ihan kivasti, vähän Trini säikkyi kun muut koirat rähisivät ja meitä oli aika paljon ryhmässä. Luoksepäästävyydessä Trini ei ole enää niin pelokas, pisteet siitä taas kotiin. x) Paikkamakuussa Trini pysyi ihan hyvin, sen verran levoton etten kehdannut mennä piiloon, mutta selin olin. Trini makasi kahden ison koiran vieressä, sepä taisi olla syy levottomuuten.
Sitten vähän seuraamista, ihan mukavaa vaikka Trini vähän sekoilikin, mutta pieni tila, paljon koiria ja huono valmistelu. *seliseli* 8D Sen jälkeen hyppyä, tosi kivasti meni.
Siinä välissä kun muut tekivät juttuja tein omia harjoituksia, kaukokäskyjä, anna tassua ja maahanmenoja.
Sitten lopuksi luoksetulo, Trinimäisen nopea, vaikka lopussa mentiinkin vinoon. Huoh, tätä pitää taas tankata.. -.-
Ajattelin vielä lopuksi ilahduttaa isääni ja roikkua hallilla vähän yli aikaa. 8DD Mie sanoin sille, että tulen varttia vaille kaheksan, mutta empäs tullutkaan, kun jäin vielä tankkaamaan luoksetulonpysäytystä. Trini pysähtyi tosi kivasti, vaikka se vahtasikin ennen pysäytystä reunassa olevaa putkea. ;__; Trinistä tulisi niin oiva agilitykoira, muttakun se keinu! Trinillä on keinukammo eikä sen takia pystytä enää harrastamaan. Kyllähän se kirpaisee kovasti, kun into olisi meillä molemmilla kova, mutta sitten ei voida kuitenkaan harrastaa..
Nojoo, ajatellaan taas positiisesti, voidaan me kuitenkin kotona treenata agilitya! Treenit menivät ihan kivasti ja -en tiiä Trinistä-, mie ainakin nautin treeneistä, kun loppu ilta on mennyt sitten pomppiessa ja laulaessa. Emmätiiä johtuuko se nyt nuista treeneistä, muutenkin elämä hymyilee, treenit vaan lisäävät mun tänhetkistä iloani. 8) Joo, nyt mä lopetan tän selityksen, mie en usko, että kukaan oikeasti haluaa kuulla näitä mun ilonaiheita.. 8DDDDD
Yrittäkää ymmärtää~

Trini nauttii vapaapäivistään!
Uskokaa tai älkää, Trini on saanut vähän vapaata minun rääkkäyksestäni. Noei, Trini on ollut todella väsynyt muutaman päivän, niin en ole viitsinyt treenata ja mullakin taas painaa toi koulu päälle, että ei ollu kerittykään treenata. Lenkkeiltyä ollaan kyllä harrastettu, ahkerastikin~
Eilen käytiin metsässäkin vähän seikkailemassa. Oi, siellä oli upeaa~<3 Kaverin pyynnöstä lähdettiin metsään lenkille, tällä kertaa Trini mukana eikä heidän koiransa. Ja kyllä kannatti lähteä! Vaikka täällä onkin syntisen kylmä ja koleaa niin en kyllä kuitenkaan Suomen talvea pois antaisi, mistään hinnasta~ Oli siellä kyllä niin nättiä. 8)
Trini on muutenkin vähän oppinut käyttäytymään, eilenäkin illalla se ei haukunut yhtään! Trini juoksenteli jossakin vaiheessa vapaanakin, mutta kertaakan ei edes puhistu, vaikka nähtiinkin koiria, ihmisiä, kuultiin nitisevää ja narisevaa ääntä leikkipuistosta (siell oli ihmisiä, jota Trini ei nähnyt -en kyllä minäkään-, kuuli vain) ja koira menee tosi asiallisesti.
Äskenkin lenkillä oltiin ihan hissukseen. Mie pidin sitä pyörätiellä vapaana melkein koko lenkin, ihmisiä kävelee muutama ohi ja Trini ei tee mitään, katselee vaan. Kyllä se yksi pyörän ohitus kyllä oli aika riskiä, kun meitä vastaan tuli pyörä, joka ajoi tosi hitaasti. Huusin Trinille ja houkuttelin sen makupaloilla mun jalan ja ojanpenkan väliin. Trini katsoi sitä pyörää mielenkiintoisena, ei kiinnittänyt huomiota ollenkaan mun makupaloihin, että mie tiedän sellasen asian, että se oli ihan kortilla, ettei se lähtenyt lapasesta ja rynnännyt haukkumaan tai kattomaan sitä pyörää. Onneksi Trini oli kuitenkin niin hyvällä päällä, että mentiin nätisti ohi. n___n
Muutenkin menee noi meidän vapaana pidot vähän riskillä, että koira ei oo aina ihan 100 prosentin hallussa mulla, mutta miten vapaana oloa pystyy harjoittelemaan muuta kuin pitämällä vapaana? Muuten pitäisin sitä hiekkateillä vapaana, mutta ne hemmetin ladut vie meidän kaikki hyvät lenkit.. -.-
Tässä vielä loppuun Trinistä kuva (vanha). Tälläiseltä Trini näyttää usein lenkin jälkeen!

torstai 29. tammikuuta 2009
Ikimuistoinen treeni koulun pihalla..
No, sinnehän sitten mentiinkin. Varmistin ettei koulussa ollu enää ketään, mutta tietenkin juuri mun tuurilla joku random opettaja oli siellä ikkunaisessa luokkahuoneessa. -.- No, mie päätin, että tulkoot vaan vineemään mulle, mie treenaan Trinin kanssa tänään juuri tässä. Aluksi otettiin luoksetulonpysäytystä, alkupelleilyn jälkeen meni hyvin. Koira pysähtyy tosi terävästi ja mukavasti, plussat siitä. Sitten otettiin vähän seuraamista, vähän edisti, mutta takapalkkauksen jälkeen parantui. Sitten leikittiin noutolelun kanssa. Se meni ihan hyvin, vaikka ei se mulle vieläkään kapulaa tuo, mutta ainakin pitää suussaan. n__n Sen jälkeen otettiin pari luoksetuloa ja paikallaoloharjoituksia, lyhyitä sellaisia. Sitten ruvettiin tankkaamaan seuraamista uudestaan, nyt pidemmän kaavan mukaan. Ihan kivasti meni, vieläkin vasemmalle käännökset tökkii, mutta muuten mukavaa.
Jääviä sen jälkeen. Seisomista ja maahanmenoa. Otin avo-luokan suorituksena, maahanmenossa pysyi, mutta seisomisessa on ruvennu siirtämään tassujaan! ;__; Voi että, pitää tätäkin ruveta treenaamaan. No, saatiimpa yksi onnistunut suoritus ja sitten paikkamakuita. Olin jättimäisen lumikinoksen takana, koira pysyi hyvin. Tämä taas herätti vähän kummaksuneita katseita, kun ihmiset kävelivät ohi.. xDD Onnekseni ei siitä ei kauheasti mennyt tuttuja ohi, mulla on muutenkin jo hullun maine.. 8DDDDDDSitten pari tooosi jättimäistä luoksetuloa, palkkaus ja sitten kotiin. Sormet vaan jäätyivät inhottavasti tuossa kouluttaessa, kun heti tuon jälkeen lähdin vielä kaverin ja hänen koiransa kanssa lenkille.. -__- Pitäis kai oikeesti hankkia kunnon talvirukkaset, mutta non semmoset paksut ja kauhiat, kyllä normaaleilla lapasilla saa pärjätä. 8)
tiistai 27. tammikuuta 2009
KSSK:n treenit odottavat~
Kamalaa kun viikot menevät nopeasti. o.o Vastahan sitä oli viime viikon tiistai ja nyt huomaan, että taas on viikko vierähtänyt ohi ja mitään hyödyllistä en ole taaskaan saanut aikaiseksi~ Noei, odotan kauhulla niin sanottua koeviikkoamme, mua ei jaksaisi juuri nyt kiinnostaa yhtään koulu, opiskelu, koulussa käynti tai mitä ne opettajat siellä pöytänsä takana saarnaavat..
Muttajoo, Trininhän kanssa lähdettiin sitten KSSK:n treeneihin taas, onhan nyt tiistai. Trini oli iltapäivän lenkillä kamalan ärhäkkä, rähistiin alkumatkasta kaikille, mutta sitten loppumatkasta se huolimattomasti oli pyörätiellä vapaana. 8DD
Trinillä oli ainakin virtaa, se tärisi kun ajeltiin autolla hallille. Se oli ihan into piukeenaja ajattelin, että nyt treenitkin menee mukavasti. Kyllähän ne menikin ihan mukavasti, ensiksi luoksepäästävyys, jossa ei kyllä koiraan koskettu, tosi hyvin. Että mie rakastan tuota koiraa, kun se ei enää _niin_ paljon pelkää muita ihmisiä. 8) Sitte paikallamakuu. Menin käväisemään piilossa, aluksi pysy toosi hyvin, mutta sitten yhtäkkiä, kun käväisin piilossa se nousi, mie juoksin takasin, se laskeutui samalla maahan. Mie olin silleen, että ei nyt pilasin koko liikkeen, mutta ei se enää sieltä noussu. Kävin tooosi monta kertaa kyllä palkkaamassa, että ei yhtään yllätä ettei noustu toistamiseen.
Sen jälkeen otin vähän kaukokäskyjä ja seuraamista, muksasti meni. Sitten idioottirinki, neliökävely. Meillä meni vähän pelleilyksi lähtö, koira haisteli merkkejä ja mie huutelin Trinille~ Mutta kyllä se siitä, pitäisi kai oikeesti vähän kiinnittää siihen huomiota, että valmistelisin kunnolla liikkeen.
Liikkeestä seisominen otettiin seuraavaksi, se onnistui niin kauan hyvin, ennen kuin palasin taakse. Trini jotenkin kummallisesti kääntyi. o.o Kummallista. Muut sitten taas häipyivät hallilta ja myö jäätiin vielä jankuttamaan tota liikettä.
Lopulta se onnistui, sitten luoksetulo ja kotiin. 8)
Voisin varmaan nyt välitavoitteeksi asettaa sellaisen, että valmistelin liikkeet kunnolla ennen aloittamista. Mie ottaisin Trinin kunnolla haltuun ja sitten lähdettäisiin. Ja sitten myöskin semmoinen, että koittaisin minimoida kaikki virheet. Ei siis enää nuita pieniä kääntymisiä, alusta aloittamisia ja nousemisia. 8)
Varmaan tääkin semmonen ikuisuus projekti, mutta onhan mulla aikaa. x)

Nyt tähän loppuun talvisen ja pimeän maiseman valoistamiseksi kesäinen kuva Kymijoelta. 8) Oltiin kavereiden kanssa hengaamassa siellä ja Trini tipahti vahingossa veteen, kun kaverini koira säikäytti sen. 8DD
Kuivattelua siis kesäisessä auringonpaisteessa. ^^'
Toivottavasti se kesä kohta sieltä tulvisi, mie haluan päästä jo eroon piposta ja talvitakeista. 8)
Kuva © Minna, valtavat kiitokset kuvasta hänelle~<3

maanantai 26. tammikuuta 2009
Lenkkeilyä
Aluksi oli suunnitelmissa lähteä heti koulunjälkeen treenaamaan kunnolla tokoa, treenauspaikkana tietenkin iki-ihana koulunpiha, mutta suunnitelmat sitten muuttuivatkin. Päästiin normaalia aikaisemmin koulusta ja eihän Trinin kanssa voinut silloin mennä sinne treenaamaan, kun kello pirahtaisi kolmelta soimaan ja ihmiset lappaisivat ulos Trini saisi varmaan sätkyn ja haukkuisi kaikki ihmiset maanrakoon. 8DDD
No, lähdettiin sitten muutan vain lenkkeilemään. Osa syynä myös treenaamisen jättämiselle oli pirullinen lumisade, semmosta räntälunta tuprutti taivaantäydeltä, miten kamala sää treenata. -.- Lenkille otin pilkottuja nakkeja mukaan, pyytelin vähän väliä sivulle, pidin pyörätiellä vapaana ja käskyttelin. Hyvin pysyi, ei rähähtänyt yhtään kellekään, vaikka en yhdessä vaiheessa kauheasti edes vahtinut Triniä, kun keskityin kirjoittamaan viestiä.. xD
Mutta ihan hyvillä mielen ollaan taas treenailemassa, huomenissa olisi tarkoitus taas suunnistaa tokoon. 8) Tässä vielä piristykseksi (tämäkin vanha kylläkin) kuva Trinistä lumenkeskellä. Pitäis kai oikeesti tehdä jotain asialle ja raahata kamera mukaan ja napsia Trinistä vähän kuvia, mua rupeaa jo hävettämään tää mun laiskuus.. 8DD
Trini hyppimässä puun yli talvella -08. Anteeksi kuvan suuri kokous ja Trinin pienuus..
No, lähdettiin sitten muutan vain lenkkeilemään. Osa syynä myös treenaamisen jättämiselle oli pirullinen lumisade, semmosta räntälunta tuprutti taivaantäydeltä, miten kamala sää treenata. -.- Lenkille otin pilkottuja nakkeja mukaan, pyytelin vähän väliä sivulle, pidin pyörätiellä vapaana ja käskyttelin. Hyvin pysyi, ei rähähtänyt yhtään kellekään, vaikka en yhdessä vaiheessa kauheasti edes vahtinut Triniä, kun keskityin kirjoittamaan viestiä.. xD
Mutta ihan hyvillä mielen ollaan taas treenailemassa, huomenissa olisi tarkoitus taas suunnistaa tokoon. 8) Tässä vielä piristykseksi (tämäkin vanha kylläkin) kuva Trinistä lumenkeskellä. Pitäis kai oikeesti tehdä jotain asialle ja raahata kamera mukaan ja napsia Trinistä vähän kuvia, mua rupeaa jo hävettämään tää mun laiskuus.. 8DD
sunnuntai 25. tammikuuta 2009
Mitä mie teen tuon koiran kanssa?
Nojoo, sivuhuomautuksena nyt sitte kaikille, että siirsin blogin sittenkin tänne. Picasassa, kun nuo kuvatkin on ja tämä ulkoasu on kivempi. 8) Ajattelin ensin tehdä semmosen todella hianon -ja omaperäisen-, mutta sitten meni hermot ja päätin tyytyä tähän ah niin ihanaan, valmisleiskaan~
Muttajoo, jatkan tähän sitten kirjoittelua ihan samalla tavalla kuin toiseenkin blogiin.
Päätimpä lähteä treenailemaan Trinin kanssa. Trini oli ollu koko viikonlopun tosi väsynyt ja se sitten näkyikin nuissa treeneissä. -.- Päästiin ulos niin koira rupeaa heti rähisemään, se ei usko vaikka sanon, rähisee vaan lisää. No, luoksetulon pysäytys onnistui hyvin, se pysähtyy tosi napakasti. Sitten taas vähän rähistiin ihmisille ja leikittiin noutokapulalla. Koira ottaa sen noutokapula lelun hyvin suuhun, pitää hetken, mutta ei tuo sitä sivulle. Kyllä se siis kävelee mua kohti, kun peruutan itse, mutta ei se sitä kuiteskaan tuo. ;__;
Milläköhän kummalla keinolla mie saisin sen tuomaan sen, pitääpä vähän soveltaa jotain ohjeita. 8DD
Sitte otettiin luoksetuloja, vieläkin vaivaa se paikalleen jättäminen, istu-käskullä menee maahan ja välillä paikkakäskylläkin. Huoh.. Muuten meni tosi hyvin. Vähän seuraamisia, palkkasin taakse pallolla, onnistui hyvin.
Lopuksi otettiin paikallamakuu, puoltoista minuuttia, pysyi tosi kivasti.
Eihän meillä muuta ongelmaa olekaan, kun vaan tuo räkyttäminen. Vähän Trini on "kyllästynyt" se ei tule sivulle enää semmosella vimmalla kun joskus, mutta toisaalta on hyvä, että neitokainen käyttää vähän harkintaa, että ei ihan juosta tohon sivulle. 8DDD
Haukkuherkkyydelle mun pitäis oikeesti tehdä jotain. -.- Mie oon huomannu, että kun treenataan takapihalle, se kokee jotenkin, että son nyt sen reviiriä ja sitä pitää suojella ja sitten jokaiselle ihmiselle rähistään. Eihän tässä muuten ois mitään ongelmaa, muttakun missä mie sitten treenaan!? Kaikki lenkkipolut on hiihtäjien käytössä, hiekkakentät ja nurmialueet semmosen lumen peitossa, että ei siellä kukaan täysjärkinen voi treenata. Ainut toimiva vaihtoehto on koulunpiha, kun son aika usein aurattu, mutta siinäkin huonoja puolia:
A.) autotie lähellä
B.) treenataan usein heti koulunjälkeen, koulussa vielä oppilaita
C.) keskellä koko "korttelia", paljon ihmisiä menee ohi
D.) kauhea esteiden, treeniliivien, kapuloiden ja lelujen raahaus
Nojoo, voisihan tuota koulunpihaa kokeilla, itse ajatus kyllä houkuttelee mennä treenailemaan keskellä tätä ihanaa "kyläidylliä", vaikka saadaankin sitä kautta varmaan hullun maine. "Tuolla toi hyyppä menee taas ton hullun räkyttävän koiransa kanssa. Sitte se huutelee tolle koiralle jotain siansaksaa tossa pihalla ja heittelee palloja mihin sattuu. Kummalline tyyppi, kannattaa kiertää kaukaa.." 8DD
Nyt ei valitettavasti ole mitään kunnollista kuvaa tarjolla, mitäpä tuossa pari toosi vanhaa treenaus kuvaa, pitääpä pyytää joku kuvailemaan taas treenejä. Älkää kuolko, kuva on vähän vanha.. 8D
Trini seuraa, huhtikuu -07

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)